Palailoa – Iloa kaikille, vaikka pienenä palana
Tervetuloa kaikki Palailoa-blogiin! Mistä yritys sai alkunsa? Tähän asti olen aina ollut sitä mieltä, että minustahan ei yrittäjää tule. En tule yrittäjäperheestä ja yrittäjyys tuntui pelottavalta asialta. Toimin Oriflamen brand partnerina vuodesta 2020 alkaen, kevytyrittäjänä. Jossain vaiheessa alkoi ajatus kypsymään mielessäni, että haluaisin tehdä ja kokeilla jotain muutakin. Minulle myönnettiin työkyvyttömyyseläke vuonna 2015 ja tämän vuoksi minulla on voimia tehdä työtä vain osa-aikaisesti. Kuntoutukseen ja itseni hoitamiseen sekä lepäämiseen menee vieläkin valtaosa päivistäni.
Eläkkeellä ollessani olen saanut mielihyvää käsillä tekemisestä: askartelusta, käsitöistä ym. Idea itsetehdyistä koruista alkoi kypsymään mielessäni ja aloin tekemään kokeiluja fimomassa-koruista. Polymeerimassa kiehtoo materiaalina, koska se on niin monimuotoinen, värikäs ja siitä saa aikaan yksilöllisiä koruja. Ystäväni kanssa olen valmistanut myös parit korvakorut palapelin paloista ja tämä tuntui niin mukavalta, että päätin alkaa tekemään myös niitä. Ajatus alkoi kypsymään. Jospa alkaisinkin myymään näitä koruja? Mitä siinä menettäisin, jos kokeilisin? Virallisia asioita selvittäessäni tuli ilmi, että jos haluan myydä koruja ja muita tuotteita verkkokaupassa, minun tulee perustaa yritys.
Yrityksen nimen keksimisessä meni pitkä aika. Pyörittelin jos vaikka minkälaisia nimiä mielessäni. Yksi aamu sitten vain peiliin katsoessani sanoin ääneen ”Palailoa – se on siinä”! Nimi tulee siitä, että haluan sen jollain lailla viittaavaan rakkauteeni palapelin paloja kohtaan, ja haluan myös, että yritykseni tuottaa asiakkailleen iloa. Joten perustin yritykseni maaliskuussa 2023.
Palailoa tarjoaa asiakkailleen pääasiassa kierrätysmateriaaleista tehtyjä koruja. Tämän lisäksi tarjoan esiintymispalveluita. Minulla on harrastajanäyttelijätaustaa ja olen ollut myös kuunnelmissa ja erilaisissa videoproduktioissa mukana. Lisäksi olen toiminut plusmallina vuodesta 2014 alkaen. Tällä hetkellä olen Elegance Fashion Finlandin listoilla. Olen myös koulutettu kokemusasiantuntija (valmistuin huhtikuussa 2023), joten näitäkin palveluita voi tilata.
